lauantai 27. toukokuuta 2017

Löytöretkellä itseeni



"Say nothing is over
Though everything’s crazy
Be brave and trust me
It’s not a game over"

Mul on ollut tässä aikaa, sitä omaa tilaa ja aikaa. Miettiä ja ajatella mitä mä itse haluan ja mitä taas en halua. Oon saanu etsiä ne mun arvot ja asiat joita arvostan itessäni ja muissa ihmisissä. Tää matka ei tietenkään vielä ole päätöksessään vaan tää tulee olemaan koko elämän mittainen matka, mutta oon jo edessäpäin. Mitä vähemmän katson taaksepäin ja mietin mitä oisin voinu tehdä toisin, sitä parempi olo mulla on. Mä oon nyt viimein oppinu sen, et miks pitää muistella menneitä ja tehtyjä tai tekemättä jättämiä asioita, kun ei niihin jälkeenpäin voi enää vaikuttaa. Tärkeintä on se, että tekisin asiat tulevaisuudessa toisin.

Oon nyt vasta huomannu sen, että miks oon itteni kanssa niin hukassa. Miks en tiedä kuka olen, mitä haluan, mitä en halua, millainen haluaisin olla? Koska enhän mä ole koskaan pysähtyny, kuuntelemaan ja miettimään itseäni. Mä olen tähän asti tehnyt asioita muiden mielipiteiden mukaan, sen mukaan mitä muut haluaa mun tekevän tai mitä muut ei halua mun tekevän. Nyt kun sitä alkaa miettimään, että siinähän menee vain enemmän hukkaan itsensä kanssa. Koska mielipiteitä siitä miten mun pitäs elää ja millanen mun pitäis olla, on niin paljon kun mun elämäs on ihmisiä. Kaikilla on omat näkemykset ja halut siitä millainen mun pitäs olla, mut sit on niitä ihmisiä ketkä toivoo et löytäisin itseni ja olisin just se kuka mä itse haluan olla. 

Kauan kesti, et tajusin ettei sellases elämäs oo mitään järkee et elää kaikkia muita paitsi itseään varten, eikä siinä, että elää muiden mielipiteiden mukaan. Tästä lähin mä elän niinkuin mä haluan ja etsin itseni. Mul on kova halu ja into löytää se ihminen joka mä ihan oikeasti olen. Nyt oon jo vähän alkanu löytää sitä. Todellisuudessa mä olen ihminen joka rakastaa kaikkea, on innostunut kaikesta, kaikki asiat on siistiä ja mahtavaa, kaikki tuntuu hyvälle ja mahtavalle, toiset ihmiset kiinnostaa, mut ne ei vie mua mukanaan eikä vaikuta mun mielipiteisiin, enemminkin ne avartaa mun näkemyksiä ja saa uusi näkökulmia asioihin. Oikeasti olen ihminen, joka ei vihaa ketään tai mitään, joka hyväksyy melkein kaiken ja näkee asiat avarakatseisesti. Ihminen joka iloitsee toisten puolesta katkeruuden sijaan, itsevarma ja suhtautuu luottavaisin mielin tulevaan ja menneeseen. Oon oikeesti niin paljon enemmän, kun mitä nyt oon monta vuotta ollut.

No mitä sitten olen ollut nyt sen monta vuotta. Mä oon ollu katkera, mustasukkanen ja todella synkkä mielinen. En oo nähny valoa ja iloa edes siellä missä sitä oikeasti on. Mä oon ollu vihanen muille, koska oon niin vihanen ja väsyny itteeni. Mä oon haukkunu itteeni, lytänny itteeni, repiny hiuksia päästä peilinedessä, koska vihaan itseäni niin paljon. En oo arvostanu itteäni yhtään, jonka takia myös muiden ihmisten arvostus on vähentynyt. Oon ollut itsekäs ja vetänyt kehoni arville, miettimättä kuinka monta ihmistä se loppujen lopuks satuttaa. Olen ollut todella itsekäs, koska sitä se itsesä satuttaminen loppujen lopuks on. Joskus sitä on vaan niin pieninä palasina, ettei osaa ajatella että oman kehon satuttaminen satuttaa yhtä paljon niitä läheisiä joille oikeesti sun elämä on merkityksellinen. Oon ollut ihminen jota ei kiinnosta mikään, mikään ei tunnu miltään. Tää on sellanen minä, jota en oikeasti ole. Mussa on vaan ollu joku toinen ihminen, joka on eläny mun elämää sellaisena, miten en itse sitä todellakaan olisi halunnut elää. Tämä ihminen on ollut masennuksen ja ahdistuksen valtaama. 

Nyt oon päättänyt sen et alan rakentaa itseeni uudelleen. Mä suoritan löytöretkeä jonka aikana mä etsin itseni takas. Mä haluun taas olla se ihminen, josta muut sanoo et mua on helppo lähestyä. Et mus on hienointa se et oon niin ilonen aina ja niin aito. Se on se ihminen joka mä oikeasti olen ja haluankin olla. Mä en anna vastoinkäymisten enää polkea mua maahan, vaan ne nostattaa mut yhä vahvempana ylös. Mä haluun olla esimerkki muille, että vaikeista asioita pääsee eteenpäin jos vaan ite niin päättää. En todellakaan sano et tää ois helppoo, mut loppupeleis jos tääl kaikki ois aina helppoo ei täs elämäs ois oikeen mitään järkee. Vastoinkäymiset kasvattaa ja opettaa monia eriasioita. 

Silti mä oon kiitollinen kaikesta. Niistä hyvistä ja paskoista hetkistä. Ne on rakentanu musta taistelijan joka ei koskaan halua luovuttaa, joka haluu taistella tästä elämästä ja rakastaa kaikkea mitä tää elämä eteen tuo. Tää on loppujen lopuks aika siisti kokemus, mikä meille ihmisille annetaan. Elämä on kuitenkin ainutkertanen, eikä meille anneta toista sellasta.  Pienin askelin kaikki tulee kuntoon, mun pitää vaan jaksaa yrittää ja uskoa siihen et mä selviän kaikesta. Ja jonain päivänä, mä olen löytänyt itseni ja kaikki mitä oon kokenut ennen sitä on ollut sen arvosta. Ja jonain päivänä, jonain kauniina päivänä, mä rakastan myös itseäni juuri sellaisena kuin olen kaikkine hyvine ja huonoine puolineni. Mutta sen aika ei ole vielä, vaan se tapahtuu askel kerrallaan.


::selection { color: #FFBEFB; background: #E4E4E4; }