maanantai 23. tammikuuta 2017

Fitverstas Pr-tiimi

Fitverstas haki jonkin aikaa sitten PR- tiimiläisiä ja mä ajattelin kokeilla onnea ja osallistuin. Kappas kummaa mä pääsin tähän hommaan mukaan ja oon niin innoissani. Teen siis nyt jonkin aikaa yhteistyö Fitverstaan kanssa. Ja tätä matkaa voitte seurata täällä blogissa ja muissa someissa. Itse ajattelin tilata Home Training Concept naisille- ohjelman, koska kerkesin vähän aikaa sitten jo tilaamaan Bikini- ohjelman. 

Haluun testata tota Home Training Concept sen takii et voin sitä tehä kotona ja tota Bikiniä salilla sen mukaan kun salille jaksan itseni roudata. Muutenki mua on aina kiinnostanut kotona treenaaminen, mutta en ole tiennyt mitään tehokasta treeniä niin jos ton avulla sais tehtyä tehokkaita koti treenejä. 

Oon kyllä niin innoissani tästä ja kirjoittelen tosta ohjelman suoriutumisesta aina kerran viikossa tänne blogiin ja kuviakin ois hyvä laittaa ni näkee se kehityksen paremmin. Mutta tästä on hyvä jatkaa ! 

Ajattelin tähän ekaan postaukseen kertoo hieman mun liikunta taustoista, koska en niistä hirveästi ole täällä blogin puolella puhunut. Olen tosiaan liikkunut ihan pienestä lapsesta asti, pienempänä harrastin yleisurheilua ja tykkäsin siitä todella paljon, jossain vaiheessa alotin ratsastuksen ja se onkin ollut iso osa mun elämää aina. Se on sinällään huvittavaa, koska se on samalla mun pahin pelko mut yhtä aikaa suurin rakkaus. 

Kävin nuorempana myös breakdance ja street dance- tunneilla. Jälkeenpäin harmittaa suunnattomasti ettei kumpaakaan tullut jatkettua. Tanssi on kuitenkin aina ollu mulle tosi tärkeä osa elämää ja tanssin koko olemus ja liikehdintä on aina kiehtonut mua. Sanotaan ettei mikään ole myöhäistä nytkään, mutta tällä hetkellä asun sellaisella paikkakunnalla missä ei ole mitään tanssi opetusta. 

Sali taustaa on sen verran, että vuonna 2011 kävin todella aktiivisesti salilla ja ryhmäliikunta tunneilla. Mulla on vaan heikkous ollu aina se et alotan täysillä ja oon ihan liekeissä siitä mitä teen, mut sit mua alkaa ahistaa se vauhdin määrä. Nyt ajattelin tehdä muutoksen ja nautin ja teen täysillä, mutten vedä itseeni yli. Eli et se innokkuus ei lähde äärirajoille vaan pysyy hallittuna. 

Oon myös aina rakastanu lenkkeilyä ja hiihto ois osa mua jos ois vaan varaa suksiin. Pyöräily on mulla kausittaista, toisinaan rakastan sitä ja toisinaan vihaan. Muutenkin pelkään pyöriä, niistä on mun tuurilla aina lähtenyt ketjut ja sit on sattunut. Mutta siinä oli hieman mun liikunta taustaa tiivistettynä.


lauantai 14. tammikuuta 2017

Pää on kehon ulkopuolella


"Mut sä näät vaan elämän ahdistavan
tuntuu että pää on kehon ulkopuolella
ja pelkään että ihan kohta sekoan"

Katselen elämääni kehoni ulkopuolelta, tuntuu kuin en itse eläisi ollenkaan. Tuntuu kuin katsoisin vierestä kun ahdistus, pelko ja turhuus syövyttää minua sisältä. Ilo ja rohkeus ovat kaikonneet jonnekin, toivoisin niiden palaavan mahdollisimman pian. Tätä tunnetta, tätä olotilaa on jatkunut jo aivan liian pitkään, tuntuu ettei loppua näy. Jatkuu ja jatkuu vaan.

Ahdistus on tunteena voimakas, se syö sisältä ja ulkoa. Se uuvuttaa ja turruttaa tunteet ja kaikelta menee teho. Sanotaan, että sen kanssa oppii elämään. Muuta miten, siihen en itse ainakaan ole löytänyt vastausta. Tunteena se on ahdistava ja piinaava, kun sille ei näy loppua. Se tekee minusta passiivisen ja elottoman. Mikään ei kiinnosta, mikään ei tunnu pahalta eikä myöskään hyvältä. Kaikki vaan tuntuu ei miltään.

Ahdistus on hidastavaa, mun ajatukset ei kulje ja katselen vain kellon hitaasti meneviä viisareita. Ne melkein jopa pysähtyvät. Tunnen, kun sekunnit lävistävät kehoni jättäen jälkeen vain tyhjyyttä ja turhamaisuutta. Aika takkuilee ja haluaisin sen vain kulkevan eteenpäin. Tiedän, ei pitäisi tuijotella kelloa ja ajatella, että voisiko aika mennä nopeampaa, kun ei se vaan mene. Pääni elää pysähtyneisyydessä ja se tuntuu todella pelottavalta. 

Yritän saada itselleni muuta ajateltavaa ja tekemistä, mutten keksi mitään. Aivoni ovat nolla tilassa. Niihin ei jää mitään muistoja tai en saa mistään hetkistä kiinni. Tuntuu kuin olisin kadottanut itseni. Tuntuu, kuin minä en olisi tässä vaan olisin jossain muualla ja antaisin jonkun tuntemattoman ohjailla elämääni.

En löydä asioille sanoja, en löydä merkitystä oikein millekään. Olen umpikujassa ja tekisi mieli vain huutaa, että joku tulisi auttamaan. En vain jaksa ja osaa tehdä sitäkään. Kaikki tuntuu niin turhalle ja mitättömälle. Aivan kuin eläisin valveunessa joka ei pääty koskaan. Haluaisin tuntea ilon ja sen keveyden, mutta tunnen vain ahdistuksen kovana painolastina koko kehossa. Kun yhtenä hetkenä tuntuu, etten tunne sitäkään. Etten vain tuntisi mitään, vaan joku muu tuntisi ja minä vain katselisin.

En saa tästä ahdistuksesta kiinni, en saa siitä otetta. Enkä osaa edes kuvailla sitä kunnolla. Tuntuu kuin joku vain repisi sieluani pala palalta aina vaan rikkonaisemmaksi. Tahtoisin huutaa, mutten voi. Tahtoisin juosta pakoon, mutta jalat eivät kannattele. Tahtoisin, että tämä loppuisi mutten hallitse tätä.


::selection { color: #FFBEFB; background: #E4E4E4; }